Jazz-tanssista

Viikko sitten aloitin Tanssikeskus Footlightin tarjoaman Lyrical Jazzin, jota vetää Katja-Maria Taavitsainen. Ennen kuin voin kertoa tästä enemmän, lienee tarpeen kertoa jotain tanssitaustastani...

Treenihistoriapäivitys on tulossa joka tapauksessa lähiaikoina, mutta on varmaankin ihan hyväksi irroittaa tanssi siitä omaksi osiokseen. Olen pitänyt itseäni aina maailman epätanssillisimpana henkilönä, sillä monipuolisesta liikuntataustastani huolimatta ajauduin tanssihommiin vasta syksyllä 2012 saatuani kesällä hurjan idean ilmoittautua Joensuun kansalaisopiston Hiphop-tunneille. Nakitin kaverikseni suosikkiblondini Tiian, joka suostutteli minut myös PopDance-ryhmään. Onneksi - nimittäin yllättävästi pidinkin PopDancesta enemmän: siinä yhdisteltiin jazzin, streetin ja showtanssin elementtejä eli siinä oli paljon opittavaa. Opettajana Mira Merisaari on yksinkertaisesti ihana: vaativa ja mukava, jolta saa myös palautetta ja jonka tunneilla uskaltaa olla huono. Lisäksi vuonna 2012 (?) aloitin Joensuun Foreverillä tankotanssin, joka tosin oli enemmän akrobatiaa tangon kanssa kuin esim. rytmiin liikkumista, mutta laskettaneen tanssiksi kuitenkin.

Jatkoin kansalaisopistossa myös kevään ja syksyn 2013, jolloin PopDancen opettaja vaihtui ja hoppi alkoi taas kiinnostaa enemmän. Samoihin aikoihin sain ensimmäisen kunnollisen sijaisuuteni äikänopettajana Niinivaaran lukiossa, ja sirpaleisen lukujärjestykseni ansiosta ujutin itseni Anna Kiurun pitämälle lukion valinnaiselle jazz-tanssikurssille. Annan tunneille olisi ihana mennä joskus ns. "oikeasti" - vaikka sainkin olla tasavertainen osallistuja ja Annalta hurjasti palautetta, yritin itse olla mahdollisimman huomaamaton, etten veisi opiskelijoilta tilaa tai aikaa. Osallistuin kyseiselle kurssille itse asiassa syksyn molemmissa jaksoissa ja näistä rohkaistuneena ilmoittauduin kevääksi Miran jazzkurssille kansalaisopistoon.

Kevään 2013 kurssit menivät iloisesti pieleen, koska kahden viikon harrastamisen jälkeen muutin Kotkaan, mistä en löytänyt minkäänlaista jazzia aikuisille. Kotka ei tarjoa myöskään tankotanssia, joten tanssiharrastukseni rajoittuivat LesMillsin BodyJam ja Sh'Bam -tunteihin; jotain tanssin kaltaista kai nekin ovat.

Mitäpä tästä sitten johtopäättelisi? Olen tanssinut aktiivisesti pari vuotta, mutta jazzista minulla on oikeastaan vain alkeet. Muiden harrastusten ja tietysti töiden takia tanssitunteja on ollut hurjan hankala löytää pk-seudultakin, vaikka luulisi, ettei tarjonnasta ole pulaa. Ei kai olekaan, paitsi jazz-tarjonnasta: Espoossa ei ole jazzia aikuisille lainkaan (jos on, voiko joku kertoa?!), ja stadinkin puolella sitä on vähän nihkeästi. Footlightilta löysin lopulta itselleni sopivan kurssin, siis aikataulullisesti - tasokysymys onkin aivan toinen: ilmoittauduin jatkoryhmään, jossa kaikki muut ovat harrastaneet nimenomaan jazzia pari vuotta. Viime viikolla tuntui muutenkin siltä kuin olisin juossut tiiliseinää päin: treenit alkoivat kahden ja puolen kierroksen pirueteilla ja jatkuivat superpitkään koreografiaan, jota muut olivat treenanneet edelliset kolme viikkoa!!

Tällä viikolla pirueteissa alkoi jo olla joku tolkku, vaikka pää tuntuikin menevän jatkuvasti sekaisin. Koreografian kanssa tuntui silti aika toivottomalta: jos sai kaksi liikettä yhdistettyä toisiinsa, tuli kuusi seuraavaa, joista ei mitenkään saanut kiinni. Toisaalta tällä viikolla niitä kahden-kolmen liikkeen settejä oli jo muutama enemmän! Ensi viikolla vaihtuu jakso ja ilmeisesti myös koreografia, vaikka diggailenkin haastetta aivoille niin vähän kerrassaan harjottelu on ihan tervetullutta tälleen vuoden tanssitauon jälkeen... Olen kyllä ollut myös äärettömän onnellinen about neljän vuoden capoeiramenneisyydestä: jo alkulämmittelyjen karhukävelyt olisivat ennen capoeiraa olleet minulle täysin mahdottomia kaikista noista akrobatiaheilumisista puhumattakaan! Nyt tuntuu, että osaan edes jotain lähestulkoon helposti!

Superpitkä teksti, mutta kerronpa vielä sen, että opska ehdotteli, että jäisin maanantaisin noiden jatsitreenien jälkeen vielä nykytanssin peruskurssille treenailemaan erityisesti akrobatiajuttuja. Sehän tarkoittaisi kevyesti 12-tuntisia maanantaipäiviä mutta hei, sellasiahan en taas hetkeen olekaan vetänyt! Rahoitusta voikin sitten miettiä - tosin kaksi treenikertaa on tavallaan halvempi kuin yksi, eh?

Jatsikuulumisia on varmasti tulossa lisää. Luulen, että johonkin täytyy itkeä turhautumiset ja hihkua onnistumiset - niin ja hartiat on jumissa ja sivupyllyt kipeenä eli tavoitteet kai saavutettu! ^__^

Tällä lähtee!

Tiedättekö ne ihmiset, joiden heiaheia huutaa hoosiannaa sinunkin facebook-feediisi ja mietit, miksi kauppareissu ja siivoaminenkin täytyy kirjata treeniksi? Entä ne, joiden sports tracker julistaa päivä päivältä pidempiä lenkkejä ja sinusta tuntuu siltä, että olet hirveästi huonompi ihminen, koska käytit päivän kotitöihin, töihin ja/ tai jonkin netflix-sarjan maratoonaamiseen?

Sitten on vielä ne, jotka syvästi paheksuvat tätä kaikkea ja kuvittelevat, että toisen ihmisen heiaheia tai sportstracker on tasan tarkkaan sitä varten, että juuri sinä tuntisit olosi huonoksi.

Treenaan itse ehkäpä 4-8 tuntia viikossa ja haluaisin toistuvasti jakaa fiiliksiä siitä, miten hauskaa oli jumpata, miten paljon koskee persukseen edellispäivän treenien jälkeen tai kitistä siitä, kun tänään treeni ei kulkenutkaan ja ärsytti. Kaiken tämän tykittäminen facebook-statuksiin on sekä osoitus siitä, että olen sikavanha (siis kuka käyttää facebookkii enää nykyään?!) että jotenkin epäreilua: tiedän kyllä, että treenaan paljon, mutta treenini ei ole mitenkään tavoitteellista, eikä tavoitteeni varsinkaan ole leveillä jumppaamisellani. Niinpä mietin tälle sopivaa mediaa ja ajattelin alkaa pitää julkista treenipäiväkirjaa. Aion kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu, siitä lajista/ treenikerrasta/ lihassärystä/ palautusjuomasta/ treenikaverista/ ruokavaliosta (tai sen puutteesta), josta tekee mieli kirjoittaa.

Niin, minun liikkumisellani on tasan yksi tavoite: pitää pää kasassa. Painostani en enää välitä, en kilpaile missään lajissa enkä muutenkaan pyri Suomen mestariksi - lähinnä yritän unohtaa kotona odottavan pinon luettavia esseitä, huolen seuraavan päivän suunnittelemattomista oppitunneista tai harmituksen äärimmäisen hyvästä opetusideasta, joka toteutettuna oli aivan paska. Kilpailen itseni kanssa siitä, että opin, jaksan ja kehityn, ja yritän harrastaa sellaisia lajeja, jotka eivät anna tilaa muiden asioiden miettimiselle.

Ehkä kokeilen joskus jotain uusia lajeja, ehkä itken kipeää polvea. Katsotaan.